Tel Avivin suosituimmat nähtävyydet ovat muinaisen Jaffan satama-alueen lisäksi kaupungin monet museot. Ne tarjoavat opettavaista katseltavaa vuosituhansien ajalta niin arkeologisten löytöjen kuin suhteellisen modernin maalaustaiteen alalta, valinta on sinun! Ohessa museoiden kolmen kärki:

 

Tel Avivin taidemuseo (The Tel Aviv Museum of Art)

Tel Avivin taidemuseo on epäilemättä yksi Israelin parhaista museoista, ja kooltaan myös laajimpia. Museo avattiin vuonna 1932, siis jo ennen kuin Israelin valtiota edes oli virallisesti perustettu. Museossa on esillä sekä israelilaisten että kansainvälisten taiteilijoiden, kuten Picasson, van Goghin ja Chagallin teoksia. Maalausten lisäksi näytillä on esimerkiksi valokuvia ja puisia synagogia. Tel Avivin taidemuseo sijaitsee osoitteessa King Shaul Boulevard 27.

 

Beit Hatfutsot

Beit Hatfutsot on juutalaisuuden museo, jossa pääset katselemaan niin Israelin kuin muiden maiden juutalaisten elämään liittyvää monipuolista esineistöä. Se kertoo koko juutalaisuuden tarinan, niin uskonnon kuin perinteiden osalta ja johdattaa etenkin juutalaiset omille juurilleen. Vuonna 1978 perustettu museo sijaitsee Tel Avivin yliopiston kampusalueella Ramat Avivissa. Beit Hatfutsot sijaitsee osoitteessa Klausner, Tel Aviv University.

 

Eretz Israel Museum

Tämä historiallinen ja arkeologinen museo on ehdoton käyntikohde Israelin historiasta ja kulttuurista kiinnostuneille. Museo on kooltaan Israelin kolmanneksi suurin ja sisältää mm. lasitaidetta, keramiikkaa, kolikkoja, kupariesineistöä, koruja ja paljon muuta mielenkiintoista aina ajalta 1400 eaa. Sisäänpääsymaksu on 52 sekeliä. Museo on avoinna su-ke klo 10–16, to 10–20, pe klo 10–14 ja la klo 10–16. Museo sijaitsee osoitteessa Haim Levanon 2.


Kommentit

Tel Avivin museot — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>